Henkilöstö ja toiminta

Kysy lisää ›

Äänekoskella sijaitsevan lastensuojeluyksikkömme ihmiset ja arki

Henkilökuntamme vastaa nuorten kokonaisvaltaisesta hoidosta ja kasvatuksesta yhdessä monialaisen verkoston kanssa

Vaahteramäen Nuorisokodissa jokaisen lapsen sijoitus- ja kuntoutusprosessi suunnitellaan vastaamaan yksilöllisiä tuen tarpeita. 

Jokaiselle nuorelle laaditaan juuri hänelle sopiva hoito- ja kasvatussuunitelma yhdessä lapsen, perheen, sekä työryhmän kanssa. Ammattilaisten tuen jatkuvuuden turvaamiseksi järjestämme tarpeiden mukaan myös jälkihuollon. Vaahteramäellä on 2 omaa yksiötä, johon voidaan räätälöidä jokaiselle nuorelle oma jälkihuollon suunnitelma.

Vaahteramäen työryhmään kuuluu Sosiaalityöntekijä, Sosionomeja ( AMK ), Sairaanhoitaja ( AMK ) , Yhteisöpedagogi ( AMK ) sekä lähihoitajia.  

Henkilöstöllä on lisäkoulutuksia – lasten,-ja nuorten tunnetaito-ohjaaja, traumatyö, perhetyö, mielenterveystyö, taideterapian valmius – opintoja..

Vakituisen henkilökunnan lisäksi meillä panostetaan pitkäaikaisiin sijaisiin, joita käytetään tarpeen mukaan. Henkilökuntaa lisä koulutetaan tarpeen mukaan sekä suhtaudumme kannustavasti henkilökunnan osaamisen kehittämiseen. Henkilökunnan tukena on myös säännöllinen työnohjaus.

 

 

Ota yhteyttä ›

Tärkeitä arvojamme

  • Lapsen ja nuoren osallisuus
  • Yksilöllinen ja kunnioittava kohtaaminen
  • Avoin ja läpinäkyvä työn tekeminen
  • Yhteisöllisyys
  • Moninäkökulmainen asioihin suhtautuminen

Strukturoidussa arjessamme korostuu valmentava ja intensiivinen omaohjaajatyöskentely sekä nuorilähtöinen toiminnallisuus. Arki on ennakoitua, vakuuttavaa ja strukturoitua. Myös toiminnallisuus on tärkeää, ja tarjoammekin paljon mahdollisuuksia sekä tiloja tekemiseen ja harrastamiseen.

Meille tärkeää on myös vaikuttavan perhetyön tekeminen ja lähisuhteiden huomioiminen osana prosessia.

Kysy paikkaa ›

Pika­yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita